Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa henkilökunta käy kuumana, kun lääketieteellisen koulutuksen saaneet asiantuntijat on korvattu ja korvataan yhä enenevässä määrin merkonomisteilla. Hallintoa uudistetaan heikkotasoisten konsulttien pseudotieteellisin tempuin ja ammattitaitoisen henkilökunnan yli kävellään mennen tullen. Henkilökunnan aika hukkuu turhassa raportoinnissa, tyhjänpäiväisissä palavereissa ja huhaakoulutuksessa. Hoitajien hyvä yhteishenki yritetään rikkoa vertaisarvioinneilla ja muilla Neuvostoliitosta lainatuilla metodeilla.

Lääkärien ja hoitajien palkat jäävät jälkeen ja jopa laskevat ja asiakkaiden (hyvinvointivaltion aikaan potilaiden) hoito kärsii. HUS:n uusi johtaja, Oulun entinen kaupunginjohtaja Kari Nenonen (kok) runnoo muutoksia läpi omertàn hengessä ymmärtämättä mitä on tekemässä ja leimaa asiantuntijoiden kritiikin muutosvastarinnaksi. Muutosvastarinta on kaikkien huonojen johtajien konsulteilta lainaama kainalosauva.

Koko lähes 370 vuotta vanha yliopistolaitoksemme on nyt järjestyksen kourissa. Yliopistoja muutetaan Matti Vanhasen (kepu) ja Jyrki Kataisen (kok) hallituksen toimin nyt vauhdilla bisneskouluiksi ja yritysten tuotekehittely-yksiköiksi. Yliopistojen johtokuntiin nostetaan bisnesmiehiä, joiden suhde tieteeseen ja kulttuuriin on sama kuin nahkurin suhde nautaeläimeen. Kauppakorkeaan sellainen toki sopiikin, sillä siellähän koulutetaankin juuri  - Jeesus Siirakin sanoin - kappojen ja mittojen tusinamiehiä. Sen sijaan muuhun yliopisto-opetukseen ja -tutkimukseen sellainen ei sovi lainkaan ja merkitsee sitä, että Suomi on lopullisesti putoamassa sivistysmaiden joukosta, johon se ennen Esko Ahon (kepu) ja Iiro Viinasen (kok) kautta ehti kivuta.

Lienekin syytä, että tulevan Innovaatioyliopisto>Aalto-yliopisto nimeä tarkistetaan vielä kerran. Tehdään siitä opetusministeri Sari Sarkooman (kok) kunniaksi Kuuma-aalto-yliopisto. Se sopii paremmin, sillä kulttiirin menopaussistahan tässä uudistuksessa on kysymys.