Puhemies Mao sanoi, että poliittinen valta kasvaa kiväärinpiipusta, mutta Mao oli yksinkertainen ja oppimaton mies, joka ei tuntenut edes oman aikansa aseteknologiaa. Voi olla, että hän kirjoitti sen pienen, punaisen katekismuksensakin muijansa sanelun mukaan. Maon väitettiin myöskin uineen 80-vuotiaana vuolaan ja leveän Jangtse-joen yli, vaikka hän ei jaksanut enää pitää edes alaleukaansa yläasennossa.

Venäjällä generalissimus Putin yrittää nyt edetä Maon ja hänen veljensä Stalinin oppien mukaan, mutta Venäjä on monessa suhteessa yhä takapajuinen ja sekasortoinen maa, eivätkä musikat ole vieläkään vapautuneet vanhasta maaorjamentaliteetistaan. Poikkeusoloissa ja yhden maan sisällä voi väkivaltakin toimia, mutta globaalissa ota rahat ja juokse -taloudessa sotilasjuntilla - kuten myös demokraattisillakin hallituksilla - on ainoastaan pikenttipojan rooli: ne poimivat kastanjat tulesta talouden mahtimiesten tuuttiin. Kiinan ja lännen johtajat elävät nyt suloisessa symbioosissa, mutta kummillakin on puukko hihassaan ja toinen käsi lompakossa. Kumpikin puoli yrittää naruttaa ja käyttää toista hyväksi parhaansa mukaan, ja kielteiset seuraukset jätetään kansalaisten maksettaviksi. Kuli ei ole ihminen edes siinä määrin kuin länsieurooppalainen "moukka" tai amerikkalainen halpatyöläinen.

Siirtymäkauden Venäjällä, jälkijeltsiniläisellä jaksolla vallan- ja varallisuuden uusrosvous onnistui vain siksi, että Neuvostoliiton konkurssipesän olivat aluksi putsanneet terävät juutalaisoligarkit. Putinin tshekistijuntan oli helppo hoidella heidät sivuun kansalliskiihkon avulla. Junta käytti siis samaa reseptiä kuin Adolf Hitler aikoinaan. Avuksi tuli myös Venäjän pitkä pogromiperinne.

Purlakkien kunnian päälle kävi, että juutalaiset olivat osoittautuneet taas kerran slaaveja etevämmiksi. Suuria massoja se ei silti liikuttanut: musikat ovat tottuneet siihen, että joku niitä aina kusettaa. Ei ole kovin suurta merkitystä sillä, onko se tsaarin virkamies tai kenraali, pajari, nemetsi, bolshevikki tai joku muu. Ja jo kerran ryöstetyn uudelleen ryöstäminen ei enää intohimoja herätä: joka varkaalta varastaa, sille musikatkin nauraa.

Chilen sotilaskaappaus 1973 taas oli USA:n magnaattien ja CIA:n junailema. Uhkaava demokratia vaaransi amerikkalaisyhtiöiden taloudelliset edut Chilessä. Pinochet oli siinä teatterissa pelkkä sätkyukko, joka myi maansa saadakseen pöyhistellä kirjavassa vormussa kuin riikinkukko ja nauttia kansalaistensa kiduttamisesta, tappamisesta ja äkseeraamisesta.

Valta määritellään suhteeksi, eikä se ole koskaan täysin yksipuolinen. Valta on mahdollisuutta vaikuttaa, ja se myös kuluu käytettäessä. Kaikkein suurimman vallan haltijat - magnaatit ja oligarkit - tuhlaavat harvoin valtapääomaansa. Niillä on riittävästi auliita pikkuapulaisia, presidenttejä, pääministereitä, tuomareita ja vähäisempiäkin viskaaleja, jotka täyttävät niiden toiveet käskemättäkin. On todella huvittavaa seurata, kuinka hallitukset matelevat ison rahan edessä kuin pienet piskit ja kerjäävät makupaloja ja mahan rapsutusta.