Tämä on Netti-Jussin kommentaareja -blogin vihoviimeinen kirjoitus. Olen saanut palautetta, että minulle hyvin rakkaat ja tärkeät ihmiset ovat kauhistuneet ja järkyttyneet kirjoituksistani. Sellainen ei ole ollut tarkoitukseni, ja se on liian kallis hinta siitä, että voi purkaa pettymyksiään ja pahaa tuultaan. Varsinkin kun näillä kirjoituksilla tuskin parannetaan maailmaa, kotimaata tai edes kotikuntaa. Eivät niitä tunnu pystyvän parantamaan paljon viisaammat ja vaikutusvaltaisemmatkaan, vaan sama mieletön ja turmiollinen meno vain jatkuu.

Kirjoitukseni eivät ole saaneet juuri palautetta, ja sekin vähä, mitä on tullut, on ollut melko mitäänsanomatonta. Ainoa ilahduttava poikkeus oli muuan "Pörri", joka oli koulussa lukenut William Wilberforcesta, johon minäkin olin eräässä kirjoituksessani viitannut - esimerkkinä sellaisesta poliitikosta, jollaisia ei enää ole.

Aion siis jättää nämä  jutut ja - edesmenneen Matti Wuoren sanoin - istua Titanicin kansituoliin kuuntelemaan orkesteria. Taitaa tulla "Oodi ilolle". "Missä kaikki laulavat yksiäänisesti on teksti vailla merkitystä;" sanoo Stanislaw Jerzy Lec.

On täysin mahdollista, että kirjoitteluni on ollut eräänlaista regressiota, paluuta vanhoihin kognitiivisiin karttoihin, 1960-luvun opiskelijalehtien tyyliin. Ne samat ongelmathan, jotka meitä silloin haastoivat, ovat yhä jäljellä - entisestäänkin pahentuneina. Meidän herättäjinämme toimivat Rachel Carsonin "Hiljainen kevät", Rooman klubin raportti, Dahrendorfin, Marxin, Myrdalin, Marcusen, Antti Eskolan ja monien muiden ajattelijoiden teokset. Lenin ja Maokin kelpasivat monille. Jotkut vannoivat "puhtaan marxismi-leninismin" nimeen, mutta useimpien rakennelmat taisivat olla melkoista mysliä. Yhteistä kaikille oli kuitenkin huoli maapallon tulevaisuudesta, väestökasvusta ja saastumisesta. Haluttiin kumota tai ainakin suitsia epäoikeudenmukainen, ahneuteen, riistoon, luonnon ja ihmisten vastuuttomaan hyväksikäyttöön perustuva kapitalistinen järjestelmä. Ymmärrettiin siitä ainakin se, että mitä vapaampi markkinatalous sitä vastuuttomampi meno.

CIA:n Chilessä junailema verinen vallakaappaus 1973 vei monien uskon siihen, että demokraattinen tie olisi mahdollinen. Monet etsivät lohtua vihreästä liikkeestä, mutta sekin rappeutui melko nopeasti Greenback Partyksi, etujoukkonsa herrahissiksi ja atteen kauppamieheksi. Neuvostoliiton romahdus oli sekin monille kova isku. NL oli ehkä rankka järjestelmä niille, jotka elivät sen sisällä, mutta lännessä kommunismin pelko hillitsi kapitalistista riistoa ja yletöntä ahneutta. Nyt tätä hillikettä ei enää ole ja dahrendorfilainen tupoilukin on tullut tiensä päähän. Jäljellä on vain kaiken tuhoava ahneus, ota rahat ja juokse -talous, mulle kaikki heti -mentaliteetti.

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan menestyneimmät sijoittajat ovat psykopaatteja. Eivät kaikki sijoittajat kuitenkaan luonnevikaisia ole, eivätkä kaikki luonnevikaiset ole sijoittajia. Jos kuitenkin halutaan rakentaa kutakuinkin järkevästi ja vastuullisesti toimiva talousjärjestelmä, on pakko ottaa huomioon se, että mitä enemmän on vapautta sitä enemmän on myös vastuuttomuutta. Ihmisluonto on sellainen. Sijoittaja toimii vastuullisesti vain, jos vastuuttomuuden hinta on tarpeeksi korkea. Ilman rajoja, sääntöjä, sanktioita ei ole vastuullista toimintaakaan. Eikä maailman tila enää kestä nykyistä menoa.

Ihmisiä on jo maailman kestokyvyn huomioon ottaen aivan liikaa, ilmastomuutos tuskin on enää pysäytettävissä, aina uusien ja uusien alueiden muuttuminen elinkelvottomiksi lisää nälkää, kansainvaelluksia ja sotia. Maailma ei kertakaikkiaan enää kestä vapaata markkinataloutta: tarvitaan tiukasti säänneltyä markkinataloutta. Minun aikani maapallo luultavasti vielä kestää, mutta on sääli uusia sukupolvia.

"Ei itseään pysty tutkimaan.
 Siis kasvuun ja kadotukseen
 olemme tuomitut.
 Annamme jälkeenjääville nimet,
 linnuille, puille, lapsillemme
 jotka muistavat meitä pahalla."
                      Pentti Saarikoski

Minun nuoruudessani Maalaisliitto edusti meille kaupunkilaisille kaikkea sitä, mikä politiikassa oli mielestämme hämärää ja kieroa: kotiinpäinvetoa, lehmäkauppoja, iltalypsyä, ahneutta, itsekkyyttä, sitä, mitä nykyään kutsutaan pekkaroinniksi. Ei tämä tietenkään pelkästään maalaisliittolaisten tapa ollut, mutta heissä se ilmeni alastomimmillaan, eikä Maalaisliitolla tuntunut mitään muuta aatetta olevankaan. Siihen aikaan oli vielä ns aatepuolueita, jotka erosivat ainakin jossain määrin puhtaista etupuolueista kuten ML. Markkinaliberalismihan sitten lopetti lopunkin aatteellisuuden.

Silloin oli kaikenlaisia salojaputkiskandaaleja. Kätilöopisto-juttuja, Korsimon mutkia, koskikauppoja ja muita kupruja. Rahaa syydettiin susirajan taa hankkeisiin, jotka eivät läheskään aina olleet järkeviä eivätkä ainakaan kiireellisyyslistan kärkipäässä. Kekkosen tuella Maalaisliitto dominoi koko poliittista elämää, ja siitä tuli ehkä tärkein syy siihen, että politiikan arvostus romahti. Kansanedustajatkaan eivät enää olleet arvostettuja professoreita tai muita siviilissä kannuksensa ansainneita vaan härskiä pyrkyreitä, jotka lähtivät Arkadianmäelle ilman aatetta vain paikkaamaan taskunsa. Tämä kehitysuunta on edelleen vahvistunut, vaikka koulutustaso onkin noussut kuten muussakin yhteiskunnassa. Hyvin suuri osa nykyisistä kansanedustajista on ns poliittisia broilereita, jotka eivät ole eläessään tehneet päivääkään rehellistä työtä vaan ovat koko ajan olleet joko suoraan tai julkishallinnon partituoituviran kautta veromaksajien syöttiläinä, ns poliittisina kuhnureina.

Maalaisliiton maine kävi niin huonoksi, että puolue päätti muuttaa nimensä Keskustapuolueeksi. Tähän liittyi myös pyrkimys tunkeutua kaupunkeihin, mitä siivitti kiihtyvä maalta- ja maastapako. Nimenmuutoksissa ei kuitenkaan muuttunut mikään muu: sama vanha Maalaisliitto se siellä luuraa kepunhäntä kainalossa ja talikko tanassa.

Kokonaisuuden edun ryhmäedun tieltä sivuuttava kepulaisuus oli Urho Kekkosen kauden jälkeen hiukan säästöliekillä, kun Kepu tipahti vallankahvasta ja demarit nousivat maan tärkeimmäksi puolueeksi: syntyi jopa hallituksia, joissa Kepulla ei ollut salkun salkkua. Kepu kuitenkin nousi kanveesista uudelleen hallituspuolueeksi, ja osoitti, ettei se ollut mitään oppinut eikä mitään unohtanut.

Esko Ahon (kepu), joka möhli tavanomaisesta taantumasta kaikkien aikojen laman (siis ennen tätä nykyistä lamaa, jota kepu ja kokoomus yhdessä tumpuloivat katastrofia kohti), ei vielä ehtinyt kovin paljon kähmiä, kun EU-jäsenyys ja talous veivät liikaa aikaa, mutta nyt meno on jälleen entisellään.

RYYPPÄÄVÄT MEIDÄN RAHOILLAMME

Matti Vanhasen (kepu) kaksi hallitusta, joita tämä nykyinen on vielä edeltäjäänsäkin kehnompi, ovat kaivaneet kaikki maalaisliittolaisen kähmintäkalupakin työkalut esiin. Nykyinen hallitus nousi valtaan epämääräisten liikemiesten rahoilla ja maksaa nyt kiitollisuudenvelkaansa. Rahaa virtaa selkosille ja joka jänkhälle nousee ideaparkeja ja tuntureille laskettelukeskuksia. Kun näyttää siltä, että hienot kaupunkilaiset eivät ota omakseen jauhokenkien puoluetta, viedään nyt hajasijoituksen varjolla kaupunkilaisia maaseudulle oppimaan Korsimon ja Korhosen talousoppia. Lieron noita Liisa Hyssälä (kepu) aikoo jopa siirtää lääkelaitoksen kauas selkosille, vaikka se tulee aiheuttamaan suuria ongelmia laitoksen toiminnalle ja suuria kärsimyksiä sen työntekijöille. Mikään hinta ei ole kuitenkaan liian suuri, jos sillä kohennetaan kepun kannatusta.

Hallitus myös esittää 300 000 € hedelmän- ja marjanviljelyn esteiden poistamiseen pohjavesialueilla. Nyt kun niillä ei voi käyttää myrkkyjä vaan taimet on harvennettava käsin. Tämä "luonnonhaitta" aiotaan nyt poistaa, ja siksi uuden lain laatiminen onkin annettu maatalousministeriölle eikä ympäristöministeriölle, jolle se lain mukaan kuuluisi. Taustalla on kansanedustaja Klaus Pentin (kepu) pojan marjatila Hämeenkyrössä. Se sijaitsee pohjavesialueella, ja myrkytyskielto pienentää pojan voittoa. Tarvitaan siis uusi kartta pohjavesialueesta tai jokin muua vippaskonsti, että myrkytys saadaan käyntiin.

Kepun pää-äänenkannattaja Suomenmaa (ent. Maakansa) täyttää sata vuotta. Pääministeri Vanhanen on järjestänyt niin, että satavuotisjuhlat, joihin on tulossa 300 kutsuvierasta, pidetään Säätytalossa veromaksajien kustannuksella. Se on kuulemma kohtuullista, koska pari vuotta sitten Maalaisliitto-kepunkin satavuotisjuhlat pantiin meidän piikkiimme. Kepulaista logiikkaa.

Demarit tapaavat sanoa, että Kepu pettää aina. Puolivuosisataa politiikkaa seuranneena en voi muuta kuin yhtyä demareihin. En muista yhtään tapausta, jossa kepu olisi toiminut tavalla, jota minä voisin pitää moraalisesti tai taloudellisesti oikeana.

Kun Martin Luther King piti kuuluisan "I have dream" -puheensa, hän tarjosi kuulijoilleen kristallinkirkkaan ohjelman: jokainen tiesi, mitä King ajoi takaa, ja lähes jokainen myös jakoi tämän unelman hänen kanssaan. Kun Jutta Urpilainen (sd) vaalien alla puhui omista vaaleanpunaisista unelmistaan, vain harva löysi siitä mitään konkreettista ja jos löysi, mietti: "Eikös tämä nyt ole ihan samaa tavaraa, mitä kepu ja kokkaritkin kauppaavat. Urpilaisen unelma oli kuin spagettiannos: siitä oli vaikea saada mitään pysymään haarukassa.

Vaaleja ei voiteta epämääräisyyksillä: yhdeksällä hyvällä ja kahdeksalla kauniilla. Tosin kokoomus tuntuu nyt rikkovan tätä sääntöä. Se käyttää Joseph Goebbelsin metodia, jossa pelataan sloganeilla, symboleilla, toistolla ja mielikuvilla. Sellainen toimii niin kauan, kun vastaanottajilla ei ole aikaa eikä tarvetta ajatella. Ja suomalainenhan on tunnetusti hidas ajattelussaan. Toivo Sukarikin on konkreettisempi kuin paljas Unelma ja lisäksi vielä julkkiskin uima-allasseikkailuineen. Suomalainen antaa mieluusti äänensä julkkikselle, tutulle tv:stä tai lööpistä.

"Pink lady" teki heti uransa alussa myös pahan mokan sanomalla, että jos demareista tulisi päähallituspuolue, hän kutsuisi pääministeriksi Paavo Lipposen. Vaatimattomuutta harvoin arvostetaan, ja Lipponen on ainakin miljoonalle suomalaiselle luokkapetturi, efialthes, joka johdatti sijoittajat ja muut markkinavoimat omien selän taa Thermopylaen solassa. Näytä minulle eläkeläinen, joka arvostaa Lipposta, niin näytät samalla eläkkeellä olevan kansanedustajan tai valtion korkean virkarättärin tai sitten suuryhtiöstä kultaisen kädenpuristuksen kera eläkkeelle siirtyneen optiojohtajan.

Lipposen hallituskausi tuli kalliiksi muillekin kuin eläkeläisille, ja demarien on tehtävä tosissaan työtä päästäkseen eroon Lipposen perinnöstä. Esimerkiksi Sonera-sekoilu, Fortumin myynti keinottelijoille jne tuntuvat kukkarossamme ehkä ikuisesti. Toki Esko Ahon (kepu) hallitus oli vielä paljon huonompi kuin Lipposen kaksi hallitusta, mutta Aholle ihmisten on helpompi antaa anteeksi, sillä he uskovat, ettei tämä tiennyt mitä teki. No, ei toki Matti Vanhastakaan (kepu) pidetä ihan tästä maailmasta olevana: hän on ihmisten mielestä paremminkin jonkinlainen kalvea renki, joka tiirailee silmät ymmyrkäisinä Impivaaran saapasnahkatornistaan kuin mikäkin ukuli. Saas nähdä, kykeneekö hänen hallituksensa alittamaan Ahon porukan ennätyksen Suomen kaikkien aikojen huonoimpana hallituksena - vaikka kansanvaltuuskuntakin noteerattaisiin. O.W. Kuusisen Terijoen hallitus kun ei maahan päässyt.

Urpilaisen pitäisi nyt ottaa ohjat tiukasti haltuunsa. Ensin hänen tulisi koota yliopistotutkijoista tiivis ohjelmatyöryhmä uudistamaan sdp:n tavoitteet - pois siitä markkinaliberalistisesta mössöstä, mihin ne Lipposen aikana ajautuivat. Yliopistoissa on joukoittain fiksuja tieteentekijöitä, jotka kärvistelevät nälkäpalkalla - rakkaudesta tieteeseen - ja yrittävät pysyä pinnalla Vanhasen ja Kataisen hallituksen konsulttitasoisten puppu-uudistusten ja kaupallistamisen aiheuttamassa sekamelskassa. Siitä porukasta voi hyvinkin löytyä vaikka uusi Soininvaara. Kyllä kai viiden miljoonan joukosta voi nyt vielä toinenkin ajattelija löytyä.

Kun sosiologit ja sosiaalipsykologit jne ensin selvittävät, mitä ihmiset - ennen kaikkea demarien potentiaaliset kannattajat - kaipaavat ja pelkäävät, ja löytävät ne muodot, joilla viesti saadaan perille, ja ihmisissä synnytetään aitoa toivoa, ollaan oikealla tiellä. Mutta ohjelmaa laatimaan ei kaivata mitään puoluejyristä ja ay-pösöistä koottua tomppelijoukkoa, eikä ohjelmaksi kelpaa mikään surullisenkuuluisan kahdeksan kohdan ohjelman kaltainen falski vedätys. Mainonnan keinoja kaivataan vasta, kun tavoitteet ja sanomat on tehty itselle selviksi. Kestävään tulokseen ei päästä kokoomuksen tavoin väärillä viesteillä ja tyhjillä tunnuksilla.

Tarvitaan luottamusta, ja sen rakentaminen ei käy helpolla, koska liian monet muistavat vielä Lipposen ja sijoittavat hänet Reaganin ja Thatcherin kanssa samaan kategoriaan. Ja kyllähän se kokoomuksenkin tyhjä toivo-säkki paljastuu aikanaan kepeäksi keinoksi kantaa valoa pimeään pirttiin.

Kokoomuksen Jyrki Katainen on Savon Sanomien mukaan luvannut tukensa Lääkelaitoksen siirrolle Kuopioon tai Ouluun tai molempiin. Typerä päätös! Jyrki on näin liittynyt kepulaisten siltarumpupoliitikkojen, lehmäkauppiaiden ja iltalypsijöiden ankeaan joukkoon, jolle koko kansan etu ei merkitse mitään: enemmän merkitystä on oman tukialueen äänestäjillä ja nurkkapatrioottisilla kikkailuilla.

Valtiomiesluokan poliitikot - kun niitä meillä vielä oli - astuivat Valtioneuvoston linnaan kuin nyyttikesteihin: nyytissään tietoa, taitoa ja kokemusta sekä aitoa pyrkimystä toimia koko maan parhaaksi. Nämä kataiset,vanhaset, hyssälät, pekkariset, vehviläiset, sarkomaat ja muut "politiikan pienkäsityöläiset"taas ovat valtioneuvostossa kuin Sentraali-Santra Niskavuoren kekkereillä. Ne tietävät olevansa väärässä paikassa, mutta hyödyntävät onnekkaan kutsunsa täysin rinnoin. Ne keräävät kaksin käsin nyssäkkäänsä pöydän antimia mukaan otettaviksi. Niitä voi sitten yhdessä Serafiinan kanssa kotona juoruillessa mutustella.

Miksi meillä ei ole enää valtiomiehiä? Jäikö Kekkonen todellakin viimeiseksi? Ja mistä pirusta näitä siltarumpu-ukkoja ja junanvaunueukkoja aina vain siunaantuu? Onko tosiaankin niin, etteivät pätevät, vastuuntuntoiset ja suoraselkäiset suomalaiset enää koske politiikkaan kepilläkään? Pyrkivätkö siihen enää vain pääomapiirien pikenttipojat ja bisnesmiesten juoksutytöt? Jos niin on, se on surkea juttu Suomelle, sillä markkinaliberalismin kriisistä selviäminen vaatisi järkeä ja kuntoa. Nämä - Vennamon sanoin seteliselkärankaiset - kehittyvien maakuntien miehet eivät kykene johtamaan meitä selville vesille, vaikka pystyvätkin ehkä pelastamaan keinotelleet kaverinsa.

Kokoomus käy vaalitaistoon maalisudin kanssa, mikä tuntuu naurattavan ihan oikeaa työtä tekeviä. Nauruun ei ole aihetta. Kokoomuksen "satusiveltimellä" vedellään taas kauniita värejä hilseilevän homeseinän päälle, sellaisen, mikä on tullut tutuksi monessa espoolaisessa koulussa, päiväkodissa, hoitolaitoksessa... Maali peittää viat vaalien yli. Korjaukseenhan ei rahaa riitä, kun niin paljon on hukkunut epäonnistuneissa kasinokeinotteluissa, epäedullisissa PPP-sopimuksissa ja muissa "hullunkaupoissa". Enää ei ole sähkölaistostakaan tahkoamassa rahaa kunnalle, kun kokoomus myi sen pilkkahintaan jobbareille - "ideologisista syistä". Espoolaisten kasvaneiden sähkölaskujen tuotto virtaa satoina miljoonina ulkomaisille keinottelijoille ja Fortumin johdon kohtuuttomiin palkkioihin. Kelpaa siitä uhrata vähän ystäväntukeen ja ostella lippuja poliitikkojen "vaaliseminaareihin".

Espoo on Suomen kokoomuslaisin kunta, mikä kertoo paljon espoolaisten ymmärryksen tasosta: vanha bemböleläisperinne elää yhä vahvana. Valoa viedään säkillä tupaan ja peitonjatkaminenkin käy yhä hölmöläisten malliin. Vanhusten hoitopaikkoja vähennetään, palvelumaksuja korotetaan ja ulkopuolisilta ostetaan ylihintaan heikkotasoisia palveluja. Rahaa tarvitaan myös uuteen ökykaupungintaloon, vaikka vanhan korjaaminen tulisi yli puolta halvemmaksi. Kokoomuslainen kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen, kunnallispolitiikan George W, Bush tarvitsee oman xanadunsa.

Kokoomuksen tehokas vaalimainonta hämää höperöt mummot, ymmärtämättömät nuoret ja ilman yhteiskuntatieteellistä koulutusta jääneet antamaan äänensä puolueelle, joka toimii lähes kaikessa heidän etujensa vastaisesti. Kokoomus on pelkkä Etelärannan etäpesäke.

On täysin ymmärrettävää, että suuret ja keskisuuret yrittäjät, sijoittajat, meklarit, diilerit, rahanpesijät, optionäärit sekä muut ylimpään tulonsaajakymmenykseen kuuluvat äänestävät kokoomusta, sillä kokoomus ajaa juuri heidän etujaan. Sen sijaan ei ole ymmärrettävää, että tavallinen palkansaaja tai eläkeläinen antaa sille ainoan äänensä. Se on kuin löisi kirveellä jalkaansa. Se ei totisesti anna kovin hyvää kuvaa espoolaistenkaan älylahjoista. Hävettää olla espoolainen.

Muuten kukahan sen kokoomuksen valtavan vaalikampanjankin taas maksaa? Ei puoluetuki eikä muukaan valtiontuki, jonka poliitikot meiltä ryöstävät, riitä alkuunkaan niin laajaan kampanjointiin. Mikähän KMS ( Keinottelevien Mafiosojen Suomi?) tai muu hämärä salaseura sielläkin on takana. Vaalien jälkeen onkin taas odotettavissa oikea valheiden suma, kun poliitikot selittelevät ja bisnesmiehet paasaavat "isänmaan asialla olosta", vaikka ovat valmiit myymään isänmaansa kenelle tahansa, joka vain maksaa reilusti, vaikka "ryssälle".