Kun Martin Luther King piti kuuluisan "I have dream" -puheensa, hän tarjosi kuulijoilleen kristallinkirkkaan ohjelman: jokainen tiesi, mitä King ajoi takaa, ja lähes jokainen myös jakoi tämän unelman hänen kanssaan. Kun Jutta Urpilainen (sd) vaalien alla puhui omista vaaleanpunaisista unelmistaan, vain harva löysi siitä mitään konkreettista ja jos löysi, mietti: "Eikös tämä nyt ole ihan samaa tavaraa, mitä kepu ja kokkaritkin kauppaavat. Urpilaisen unelma oli kuin spagettiannos: siitä oli vaikea saada mitään pysymään haarukassa.

Vaaleja ei voiteta epämääräisyyksillä: yhdeksällä hyvällä ja kahdeksalla kauniilla. Tosin kokoomus tuntuu nyt rikkovan tätä sääntöä. Se käyttää Joseph Goebbelsin metodia, jossa pelataan sloganeilla, symboleilla, toistolla ja mielikuvilla. Sellainen toimii niin kauan, kun vastaanottajilla ei ole aikaa eikä tarvetta ajatella. Ja suomalainenhan on tunnetusti hidas ajattelussaan. Toivo Sukarikin on konkreettisempi kuin paljas Unelma ja lisäksi vielä julkkiskin uima-allasseikkailuineen. Suomalainen antaa mieluusti äänensä julkkikselle, tutulle tv:stä tai lööpistä.

"Pink lady" teki heti uransa alussa myös pahan mokan sanomalla, että jos demareista tulisi päähallituspuolue, hän kutsuisi pääministeriksi Paavo Lipposen. Vaatimattomuutta harvoin arvostetaan, ja Lipponen on ainakin miljoonalle suomalaiselle luokkapetturi, efialthes, joka johdatti sijoittajat ja muut markkinavoimat omien selän taa Thermopylaen solassa. Näytä minulle eläkeläinen, joka arvostaa Lipposta, niin näytät samalla eläkkeellä olevan kansanedustajan tai valtion korkean virkarättärin tai sitten suuryhtiöstä kultaisen kädenpuristuksen kera eläkkeelle siirtyneen optiojohtajan.

Lipposen hallituskausi tuli kalliiksi muillekin kuin eläkeläisille, ja demarien on tehtävä tosissaan työtä päästäkseen eroon Lipposen perinnöstä. Esimerkiksi Sonera-sekoilu, Fortumin myynti keinottelijoille jne tuntuvat kukkarossamme ehkä ikuisesti. Toki Esko Ahon (kepu) hallitus oli vielä paljon huonompi kuin Lipposen kaksi hallitusta, mutta Aholle ihmisten on helpompi antaa anteeksi, sillä he uskovat, ettei tämä tiennyt mitä teki. No, ei toki Matti Vanhastakaan (kepu) pidetä ihan tästä maailmasta olevana: hän on ihmisten mielestä paremminkin jonkinlainen kalvea renki, joka tiirailee silmät ymmyrkäisinä Impivaaran saapasnahkatornistaan kuin mikäkin ukuli. Saas nähdä, kykeneekö hänen hallituksensa alittamaan Ahon porukan ennätyksen Suomen kaikkien aikojen huonoimpana hallituksena - vaikka kansanvaltuuskuntakin noteerattaisiin. O.W. Kuusisen Terijoen hallitus kun ei maahan päässyt.

Urpilaisen pitäisi nyt ottaa ohjat tiukasti haltuunsa. Ensin hänen tulisi koota yliopistotutkijoista tiivis ohjelmatyöryhmä uudistamaan sdp:n tavoitteet - pois siitä markkinaliberalistisesta mössöstä, mihin ne Lipposen aikana ajautuivat. Yliopistoissa on joukoittain fiksuja tieteentekijöitä, jotka kärvistelevät nälkäpalkalla - rakkaudesta tieteeseen - ja yrittävät pysyä pinnalla Vanhasen ja Kataisen hallituksen konsulttitasoisten puppu-uudistusten ja kaupallistamisen aiheuttamassa sekamelskassa. Siitä porukasta voi hyvinkin löytyä vaikka uusi Soininvaara. Kyllä kai viiden miljoonan joukosta voi nyt vielä toinenkin ajattelija löytyä.

Kun sosiologit ja sosiaalipsykologit jne ensin selvittävät, mitä ihmiset - ennen kaikkea demarien potentiaaliset kannattajat - kaipaavat ja pelkäävät, ja löytävät ne muodot, joilla viesti saadaan perille, ja ihmisissä synnytetään aitoa toivoa, ollaan oikealla tiellä. Mutta ohjelmaa laatimaan ei kaivata mitään puoluejyristä ja ay-pösöistä koottua tomppelijoukkoa, eikä ohjelmaksi kelpaa mikään surullisenkuuluisan kahdeksan kohdan ohjelman kaltainen falski vedätys. Mainonnan keinoja kaivataan vasta, kun tavoitteet ja sanomat on tehty itselle selviksi. Kestävään tulokseen ei päästä kokoomuksen tavoin väärillä viesteillä ja tyhjillä tunnuksilla.

Tarvitaan luottamusta, ja sen rakentaminen ei käy helpolla, koska liian monet muistavat vielä Lipposen ja sijoittavat hänet Reaganin ja Thatcherin kanssa samaan kategoriaan. Ja kyllähän se kokoomuksenkin tyhjä toivo-säkki paljastuu aikanaan kepeäksi keinoksi kantaa valoa pimeään pirttiin.